13.3.2026

Leonora ja Yrjö Paloheimon säätiö on myöntänyt 60 220 euron apurahan Taideyliopiston Sibelius-Akatemian Third Spaces -residenssiohjelman järjestämiseen Kallio-Kuninkalassa Järvenpäässä.

Third Spaces on Sibelius-Akatemian Global Music -koulutusohjelman vuosina 2026 ja 2028 järjestämä seitsemän päivän yhteisöprojekti. Ensimmäinen residenssi toteutetaan Kallio-Kuninkalassa lokakuussa 2026. Se yhdistää tohtorikoulutettavia, opiskelijoita ja taiteilijoita eri kulttuurisista taustoista: muun muassa Australian aboriginaaleja, Amerikan alkuperäiskansojen edustajia, maoreja ja saamelaisia. Ohjelman keskeisenä tavoitteena on kehittää uudenlaisia kulttuurienvälisen taiteellisen yhteistyön muotoja. Hanketta johtaa Global Music -koulutusohjelman professori Nathan Riki Thomson.

”Vuonna 2026 tämän hankkeen teema on noussut entistä tärkeämmäksi: näemme maailmassa yhä lisääntyvää jakautumista, polarisaatiota sekä valtavia yhteiskunnallisia ja ympäristöllisiä haasteita. Siksi myös taiteilijoiden, opettajien ja tutkijoiden on arvioitava jatkuvasti uudelleen roolejaan ja vastuitaan. Olemme erittäin kiitollisia Paloheimon säätiölle tämän työn tukemisesta”, Thomson toteaa.

Residenssiohjelma rakentuu sarjasta joka toinen vuosi järjestettäviä taiteellisia residenssejä, joiden on suunniteltu toteutuvan Kallio-Kuninkalassa Järvenpäässä sekä Santa Fessä, New Mexicossa. 

Säätiöiden tuki mahdollistaa kulttuurienvälisen yhteistyön yli maanosien

Leonora ja Yrjö Paloheimon säätiö sekä yhdysvaltalainen Paloheimo Foundation tukevat yhdessä Third Spaces –residenssiohjelmaa, joka toteutetaan vuonna 2026 Suomessa ja suunnitelman mukaisesti vuonna 2028 Yhdysvalloissa. Säätiö tukee nuorten taiteilijoiden kasvua ja taiteen koulutusta. Taideyliopistolla ja säätiöllä on tiivis yhteistyö Kallio-Kuninkalassa, joka toimii Taideyliopiston Järvenpään toimipisteenä. Säätiö tarjoaa Kallio-Kuninkalan tilat Taideyliopiston käyttöön ja tukee sen toimintaa. Säätiö tukee myös Taideyliopiston Sibelius-Akatemian kansainvälisten mestarikurssien rahoittamista ja edistää Suomen ja Yhdysvaltojen välistä kulttuurityötä kohdennettujen apurahojen kautta. Säätiöllä ei ole julkista avustusten hakumenettelyä.

Ensimmäisen kahden toimintavuoden aikana Third Spaces -residenssitoiminta kytkeytyy alkuperäiskansojen kanssa tehtävään yhteisötyöhön. Työ on osa Taideyliopiston ja Erkon säätiön rahoittamaa nelivuotista Ääni ja oikeus –hanketta, jossa tutkitaan, miten musiikki, musiikillinen perintö ja musiikin esittäminen voivat edistää kulttuurista ymmärrystä ja vuoropuhelua. Hankkeen aikana toteutetaan neljä kansainvälistä taiteellista yhteistyöprojektia, opetusvierailuja sekä nelivuotinen tutkimusprojekti.

Lisätiedot

  • Professori Nathan Riki Thomson (nathan.thomson@uniarts.fi, yhteydenotot englanniksi)
  • Leonora ja Yrjö Paloheimon säätiö, hallituksen puheenjohtaja Lauri Paloheimo, lauri.paloheimo@kuninkala.fi, puh. 040 777 8990